Hard-Ons

Hard-Ons perustettiin vuonna 1982 Punchbowlissa, West Sydneyn alueella. Bändi muodostui alun perin kolmikoksi: Peter Black, Ray Ahn ja Keish de Silva, ja kokoonpanoa muuttui myöhemmin useasti, mikä johti rumpali Murray Rusen ja laulaja Tim Rogersin liittymiseen. Hard-Ons kehitti heti alussa sekoituksen punk rockia, hardcore punkia ja power poppia, johon yhdistyivät metalliin viittaavat riffit, hyvin suoraviivaiset pop-melodiat sekä surf- ja psykedelia-vivahteet. 1980-luvun australialaisessa underground-skenessä aktiivisena ryhmänä yhtye toimi suurelta osin itsenäisesti, julkaisi osan tuotannostaan itse ja liikkui myös eurooppalaisissa punk-skenessä. Varhaiset albumit Smell My Finger (1986), Dickcheese (1988), Love Is a Battlefield of Wounded Hearts (1989), Yummy! (1990) ja Too Far Gone (1993) määrittivät tämän nopean, karhean ja melodisen tyylin. Vuoden 1994 hajottuaan Hard-Ons palasi yhteen vuonna 1997 ja jatkoi levytyksiä albumeilla This Terrible Place... (2000), Very Exciting! (2003), Most People Are a Waste of Time (2006) ja Most People Are Nicer Than Us (2007). Hard-Ons on myös julkaissut yhteislevytyksiä The Stupidsin, Celibate Riflesin ja Boom Boom Kidin kanssa sekä äänittänyt Henry Rollinsin kanssa. Viimeaikaisia julkaisuja ovat So I Could Have Them Destroyed (2019), I’m Sorry Sir, That Riff’s Been Taken (2021), Ripper ’23 (2023) ja I Like You a Lot Getting Older (2024).