Half Man Half Biscuit

Birkenheadissa, Merseysidellä perustettu Half Man Half Biscuit rakentuu laulaja-kitaraisti–säveltäjä Nigel Blackwellin ja basisti Neil Crossleyn ympärille. Kokoonpano on muuttunut vuosien mittaan, mutta yhtyeen soundi on yhä juurtunut brittiläiseen indierockiin, jossa on post-punkin vivahteita. Heidät havaittiin vuonna 1984 ja he vakiinnuttivat asemansa Englannin independent-skeneillä albumilla Back in the DHSS (1985), minkä jälkeen seurasivat singlet “The Trumpton Riots” ja “Dickie Davies Eyes” vuonna 1986, ennen ensimmäistä hajoamista samana vuonna. Paluu vuonna 1990 elvytti yhtyeen pitkäaikaisesti; he esiintyivät muun muassa Readingin festivaaleilla ja saivat tukea John Peeliltä, jonka vuoksi Half Man Half Biscuit äänitti kaksitoista sessiota. Heidän musiikkinsa perustuu kuiviin tai hermostuneisiin kitaroihin, suoraviivaisiin rytmeihin, tahallisesti pelkistettyihin pop-melodioihin ja sanoituksiin, jotka yhdistävät yhteiskunnallista satiiria, arjen yksityiskohtia, brittiläistä populaarikulttuuria, jalkapalloa ja paikallista maantiedettä. Levyjä ovat muun muassa McIntyre, Treadmore and Davitt (1991), This Leaden Pall (1993), Some Call It Godcore (1995), Voyage to the Bottom of the Road (1997), Cammell Laird Social Club (2002), Achtung Bono (2005), CSI:Ambleside (2008), Urge for Offal (2014), The Voltarol Years (2022) ja All Asimov and No Fresh Air (2025). Yhteistyö Margi Clarken kanssa kappaleessa “No Regrets” ilmestyi vuonna 1991.