Dingo

Porissa, Suomessa, 1980-luvun alussa Pertti Neumannin ympärille muodostunut Dingo asettuu aluksi suomirockin ja poprockin risteykseen, jossa koskettimet, välittömät melodiat ja new romantic -sensibiliteetti ovat keskeisessä asemassa. Yhtye sai läpimurtonsa Nimeni on Dingo -albumilla vuonna 1984, jota seurasi Kerjäläisten valtakunta vuonna 1985, kaksi albumia, jotka vakiinnuttavat sen identiteetin pysyvästi, väliltä huolella kirjoitettujen kertosäkeiden, romanttisen jännitteen ja aikakauden suomalaisen rockin juurtuneisuuden. Pyhä klaani vuonna 1986 sai tämän ilmaisun kehittymään kohti synkempää ja jänteämpää värimaailmaa. Ensimmäinen erimielisyys tai ero tapahtuu samana vuonna; sen jälkeen Dingo palaa useaan otteeseen, erityisesti 1990-luvulla Via Finlandia -albumin myötä vuonna 1994, ja 2000-luvulla Purppuraa vuonna 2005 sekä Humisevan harjun paluu vuonna 2008, ajanjaksona jolloin soundi muuttuu yhä kitarapainotteisemmaksi ja avautuu enemmän rock-viihteen sävyille. Dingon tie on myös merkitty lukuisiin kokoonpanomuutoksiin, Neumann pysyy projektin punaisena lankana. Yhtye on lavalla saanut useita historian jäseniään yhteen ajanjaksoina, ennen kuin jatkoi toimintaa uudella kokoonpanolla, johon kuuluvat muun muassa Jonttu Virta, Leena Peisa, Saska Ketonen ja vuodesta 2024 lähtien Tom Eklund. Dingon toiminta jatkuu näin kulkemisena 1980-luvun perinnön sekä sen lavakierroksen uudelleenlukemisen välillä.