Arthur Fu Bandini

Arthur Fu Bandini liikkuu tyylilajien risteyksessä, siellä missä punk, post‑rock, pelkistetty elektro ja rock‑runous kohtaavat. Innostuksen lähteinä toimivat muun muassa The Clash, Ian Dury, Sleaford Mods, Suicide, Leonard Cohen ja Viagra Boys; hän ei vain sekoita tyylejä, vaan vääntää niitä ja kokoaa uudelleen kuvatakseen aikaansa. Kirjoitustyyli on suora ja kantaaottava, lävistetty post‑surrealistisilla kuvilla ja eksistentiaalisilla pohdinnoilla. Arthur Fu Bandinin musiikissa sanoitukset ovat etusijalla, kannatettuina syvällä, ilkikurisella äänellä — jossain Daniel Darcin ja Alain Bashungin välimaastossa — ja luontaisella fraasintajulla sekä raa'alla kerronnalla. Hänen proosansa on ironista, täsmällistä ja puhdistavaa; se pulpahtaa esiin kuin elinehto, vaistonvarainen, lähes orgaaninen tarve. Lavalla hän ei esitä roolia, vaan paljastaa jännitteen, vapauden ja vaistonvaraisen kipinän ilman asennetta, missä jokainen sana tuntuu elämältä ennen laulamista. Kehyksen ulkopuolella, muodin ulkopuolella, normien ulkopuolella tekee Arthur Fu Bandini musiikista vapautumisen tilan — valppaasti poetisen, raastavan ja kirkkaan pakopaikan, joka kuulostaa yhtä lailla henkilökohtaiselta manifestilta kuin kollektiiviselta peililtä. Arthur Fu Bandini kulkee eteenpäin ilman suodatinta, puhuttelun kiireen kantamana, äänensä vapaudella, joka on harvinaista ranskankielisellä kentällä.